|
Evakot muuttivat
Pentinkulman
Mitä
tapahtuisi, jos pienelle paikkakunnalle muuttaisi yllättäen
yli
tuhat uutta asukasta? Näin kävi sadoissa kunnissa eri puolilla
Suomea
sotien jälkeen. Evakoista kavereiksi -kirja kertoo, miten Urjalassa
selvittiin 1200 siirtokarjalaisen tulosta.
Evakoiden
asuttaminen yhdessä jälleenrakentamisen kanssa oli
suoranainen ihme. Kaikesta oli pula, mutta ihmisten voimavarat
kantoivat hämmästyttävällä tavalla. Urjalassa
esimerkiksi valmistui
muutamassa vuodessa satoja uusia asuintaloja sekä karja- ja
talousrakennuksia.
Kirjan 30
kertojan joukossa on syntyperäisiä paikkakuntalaisia että
siirtolaisia. Elämäntarinoita täydentää Seppo
Pirhosen kirjoittama
historiikki, joka esittelee koko asutustoiminnan periaatteet.
Historialliset valokuvat, lehtileikkeet ja asiakirjadokumentit
havainnollistavat, miten massiivinen evakoiden kotouttamisprojekti
arjen tasolla oli.
Kirja kertoo,
minkä verran valtion maksamat korvaukset kattoivat
evakoiden menetyksistä, kuinka valvottua korvausten saaminen oli
ja
ketkä korvauksista eniten hyötyivät. Osa korvauksista maksettiin
obligaatioina, jotka olivat indeksisidonnaisia. Näiden ns.
kultareunaisten arvo viisinkertaistui lyhyessä ajassa. Urjalassa
suuret kartanot halusivat maksuksi maan luovutuksesta nimenomaan
korvausobligaatioita, jotka muodostivat vielä 1950-luvullakin 41-45
prosenttia koko Helsingin pörssin kaupankäynnistä.
Siirtolaiset
sen sijaan eivät juuri voineet pitää obligaatioita
pitkään hallussaan. He tarvitsivat rahat heti uusien maiden
ja arjen
tarvikkeiden hankintaan. Piti päästä leivän syrjään
kiinni ruokapulan
koettelemassa maassa. Kirjaan löytyi vain yksi evakkoperhe, joka
onnistui hankkimaan Karjalaan jäänyttä suuremman tilan
myöhäistämällä
ostopäätöstään.
Urjalaan
syntyi sodan jälkeen 224 siirtoväen asutustilaa. Maansaantiin
olivat kuitenkin oikeutettuja karjalaisten lisäksi rintamamiehet,
sotalesket, sotainvalidit sekä maataloustyöntekijät ja
vuokramiehet.
Kirjassa on kuva mm. Maija Linnan, kirjailija Väinö Linnan äidin
tontin ostosta. Myyjänä oli Honkolan kartanon omistaja J.R.
F.
Furuhjelm.
Evakoiden
ja alkuperäisasukkaiden kaveruus oli pitkään koetuksella.
Kirjassa on nykynäkökulmasta hupaisia mutta aikanaan katkeriakin
kuvauksia hämäläisten ja karjalaisten toimintatapojen eroista
ja
kulttuurien törmäyksistä. Kipupisteitä olivat mm.
lehmien astutukset,
joihin tarvittiin hämäläisiä sonneja. Myös kinkereillä
väki oli vielä
1950-luvulle asti jaettu kahteen kastiin. Isännille tarjottiin kahvia,
muille tätä arvojuomaa ei riittänyt. Karjalaiset eivät
kinkereille
menneet, kun eivät olleet tottuneet moiseen erotteluun.
Nuoret kulkivat
muutosten kärjessä. Hämäläisten ja karjalaisten
erot
jopa vetivät heitä puoleensa. Unto Monosen ja Oiva Toikan tarinat
Nuutajärven ajoilta ovat tästä havaintoesimerkkejä.
Hämäläis-karjalaiset avioliitot sinetöivät tulijoiden
ja
paikkakuntalaisten yhteisen tien. Monen nykyurjalalaisen juuret vievät
Karjalaan.
Akateemikko
Väinö Linnan kirjat ovat tehneet tunnetuksi Urjalan
vaiheet, vaikka ovatkin kaunokirjallisuutta. Evakoista kavereiksi
-kirjassa tekijät ja kokijat kertovat, miten Linnan kuvaamat
sosiaaliset rakenteet murtuivat lopullisesti.
________________________________________
Lisätietoja: Evakoista kavereiksi -kirjan toimittajat Seppo Pirhonen,
040-532 7780, seppo.pirhonen@urjamedia.fi ja Anne Kuorsalo.040-524 5293,
anne.kuorsalo@kolumbus.fi
Näytekirjan
tilaus: Seppo Pirhonen 040-532 7780
Evakoiksi
Kavereiksi
Julkaisija Urjalan Karjalaiset r.y.
ISBN 078-952-92-7674-5
360 sivua, sidottu
Lisätiedot, tiedote pdf-tiedostona, kansikuva ja tiedot toimittajista
ja sisällys: www.urjalankarjalaiset.fi/lehdisto.htm
|
