Urjalan Karjalaiset r.y.
Tervetuloa kotisivuillemme!


Arvioita kirjasta: Jarmo Lehtisen kommentti, Seikko Eskolan kommentti






Kirjan koko A4
sivuja 360
366 valokuvaa ja 40 taulukkoa.
ISBN 978-952-92-764-5

Arvioita kirjasta

Mainio peruskurssi Urjalaan, kiitteli teosta sen etukäteen lukenut professori Seikko Eskola, kesäurjalalainen. Hänestä muistelmat täydentävät hienosti kirjan antia, jossa yhdistyy niin jälkiviisaus kuin ajankohtaisuuskin. Eskola mainitsi esimerkkinä Heidi Koivulan kokoaman artikkelin Urjalan Sanomien sisällöstä syksystä 1939 kevääseen 1945. Myös sotavuosien alkuperäiskirjeissä heijastuvat ajan jännitykset.

"Kuinka hyvin kaikki sopeutuivat", ihmetteli Seikko Eskola evakkojen asuttamisen onnistumista. Hänestä selityksen löytäminen vaatisi vertailua siihen, miten muualla maailmassa on selvitty vastaavasta tilanteessa. Vertailukohtaa ei kuitenkaan löydy. Eskola mainitsi, miten Turkki ja Kreikka viime vuosisadan alussa karkottivat laajoja ihmismääriä: Kreikka turkkilaisia Turkkiin ja Turkki kreikkalaisia Kreikkaan, mutta mitään korvausjärjestelyjä uhreille ei ollut.

Toisessa maailmansodassa 40 miljoonaa ihmistä menetti Euroopassa kotinsa. Eskolan mukaan Suomi poikkesi muista tämän väestöongelman hoitajana, sillä Suomeen ei perustettu pakolaisleirejä vaan evakot asutettiin yksityisiin koteihin.

Myös Väinö Linnan lukion ja yläkoulun historian lehtori Jarmo Lehtinen oli tutustunut kirjaan ennen julkistamista. Hän kertoi olevansa neljänneksen karjalainen, sillä isän äiti syntyi Jaakkimassa 1911, josta sitten muutti Suojärvelle ja päätyi talvisodan evakkona Ruovedelle. Siellä eteen osui "se oikea" ja Juha Lehtisen isä syntyi 1950.

"Tausta vaikutti. Kirja oli johdatusta vaiettuun menneisyyteen ja synnytti voimakkaita tunteita", kuvaili Lehtinen lukukokemustaan. Hän ihmetteli olisivatko hämäläiset kestäneet yhtä urheasti vastaavassa tilanteessa ja miten karjalaiset olisivat ottaneet tulijat vastaan. Lehtinen kiinnitti huomiota myös siihen, kuinka historian opetuksessa puhutaan hyvin vähän evakoista. Heidän asuttamisensa kuitataan historian oppikirjassa yhdellä kappaleella.

"Venäjän karhu pelottaa tai sitten asia on edelleen liian kipeä kerrottavaksi", pohti Lehtinen selitystä. Hän päätti arvionsa kirjasta toteamalla, että sen lukemisen myötä syntyi kaipuu seudulle, joissa ei ole kulkenut. "Tuli tunne, että siellä minunkin tarinani alkaa."

Lehtinen esitteli tulevansa Puutteenperän yliopistolta. Tällä nimellä tunnetaan Väinö Linnan lukio ja yläkoulu. Seppo Pirhonen totesi, että koulun ympärille syntyi asutus juuri sotien jälkeen säädetyn asutuslain myötä. Tämän lain perusteella saivat maata karjalaiset mutta maansaantiin olivat oikeutettuja myös rintamamiehet, sotalesket, sotainvalidit sekä maataloustyöntekijät ja vuokramiehet. Jostain syystä alue ristittiin Puutteenperäksi.

________________________________________________________________________________

Jarmo Lehtisen puheenvuoro

Olen Jarmo Lehtinen ja tuon lämpimät terveiset Puutteenperän yliopistosta. Opetan siellä historiaa yläkoululaisille ja lukiolaisille. Pirhosen Seppo soitti mulle ja kutsui tänne, koska hän tietää työni lisäksi sen, että verisuonissani virtaa neljänneksen verran Karjalan kuuma veri. Isäni äiti Siiri Lehtinen, omaa sukua Pääkkönen, syntyi Laatokan pohjoisosissa Jaakkimassa v. 1911, muutti sieltä toistasataa km koilliseen Suojärvelle. Talvisodan aikana Siiri joutui pakenemaan sodan jaloista Ruovedelle, missä hän tapasi pirunkeuhkoja soittaneen Sulo Lehtisen. Pariskunta sai viisi lasta. Isäni syntyi katraan toiseksi nuorimpana v. 1950. Paljon enempää en Siiristä tiedä. Hän kuoli v. -67, viisi vuotta ennen syntymääni. Isäni ei liiemmin halua muistella lapsuuttaan. Ilmeisesti hämäläisen ja karjalaisen liitto ei ollut helpoimpia.

Oma taustani vaikutti siihen, miten luin kirjan. Se ei ollut mikä tahansa kirja. Se oli ikään kuin kappale omaakin vaiettua menneisyyttäni. Kirjan lukeminen synnytti voimakkaita tuntemuksia. Runsaat tilastot kertoivat yksityiskohtia siitä, kuinka suurta ihmisjoukkoa asia koski. Arjen elämä, sen vaikeuskin, nousi esille elävästi kerrotuissa tarinoissa. Muisteluksissa oli kultainen reunus. Kaltoin kohteluakaan ei muistettu pahalla. Ymmärrettiin urjalalaisten alkuasukkaiden tuska siitä, kun jouduttiin jakamaan vähästä. Mieleeni tuli silti kysymyksiä siitä, olisivatko hämäläiset kestäneet yhtä urheina samat koettelemukset. Kuinka avoimin sylin karjalaiset olisivat ottaneet hämäläiset evakot?

Mielenkiintoista on, miksi evakoitten tarinasta on pitänyt vaieta. Historian opetuksessa siitä ei edelleenkään paljon puhuta. Yläkoulun oppikirjoissa asiasta kerrotaan yhdessä kappaleessa. Siinäkin asia käsitellään siististi numeroina. Venäjän karhu on tainnut vaientaa kirjantekijät. Tai sitten tarina on liian kipeä kerrottavaksi. Yhteiskunnallisessa keskustelussakin Karjala-asia on yritetty vaieta kuoliaaksi leimaamalla koko keskustelu äärioikeistolaiseksi suunsoitoksi. Ja kuitenkin karjalaisten tarina on keskeinen osa nyky-Suomea, sen identiteettiä. Suurin piirtein kaikissa meissä, virtaa monen heimon veri. Karjalan evakkojen tarina on ennen kaikkea selviytymistarina, josta koko kansan pitäisi ammentaa voimaa näinä muka-vaikeina aikoina, jolloin ihmiset kieriskelevät lähinnä itse aiheuttamissaan ongelmissa. Karjalan evakoilla ei ollut kohtaloonsa osaa eikä arpaa. Heille ei annettu vaihtoehtoa. Ja silti he selvisivät.

Itsessäni kirja synnytti kaipuun seuduille, joilla en ole koskaan kulkenut. Jotenkin itselleni tuli sellainen tunne, että sieltä omakin tarinani alkaa. Seppo kertoo kirjassa, kuinka hän sai pastori Juhanilta laatikon, jossa oli yli 2000 korttia Urjalaan tulleista evakoista. Seppo totesi korteista: "Jokaisella nimellä on oma tarinansa. Tarina, joka useimpien osalta jäi tallentamatta jälkipolville." Tämän kirjan myötä aika monta tarinaa on lyöty ikiaikaiseen muottiin. Jälkipolvet kiittävät teitä siitä työstä.


Seikko Eskola
Urjalan seurakuntatalo 1.9.2010
Pyydetty puheenvuoro Evakoista kavereiksi -kirjan julkistamistilaisuudessa

EVAKOISTA KAVEREIKSI -- KOMMENTTEJA

Hieno suoritus - siinä on ensin Seppo Pirhosen mainio peruskurssi Urjalaan ja sitten erinomainen jatkokurssi viime vuosikymmenien Urjalan henkiseen ilmastoon vaikuttaviin tekijöihin Muistelmat ja ajankohdan siteeraukset täydentävät hyvin toisiaan.
Anne Kuorsalolta kuulimme, että tämä on saatu tehtyä vajaassa vuodessa. Se on hämmästyttävää. Luulin sen ottaneen paljon enemmän aikaa..

Urjalan Sanomien kirjoitukset ja kirjelainaukset välittävät hyvin ajankohdan tunnelman.

Epäluuloja, ennakkokäsityksiä ja kitkaa tietysti oli. Mutta ne suhteellistuvat, kun vertaamme tapahtumiin muualla. Ihmisten käyttäytymistä tuollaisia suuria murroksia katsellessamme usein eräänlaiseen normaali- ja ihannetilaan ja sitten ihmettelemme

Mutta tätä lukiessaan tulee kuitenkin enemmän mieleen, että ihmeen hyvin he sentään selvisivät. Vastaus siihen vaatii myös kysymään miten muualla?

Minun tekee mieli asettaa tämä karjalaisten tulo ja sopeutuminen isompiin yhteyksiin

En ole löytänyt historiasta ja viime vuosisadan maailmasta mitään vastaavaa, siis että valloitetun alueen koko väestö olisi vapaaehtoisesti siirtynyt pois kotiseudultaan

Väestön pakkosiirtoja on historiassa ollut monia, aina siitä lähtien kun muslimit ja sitten juutalaiset keskiajalla ajettiin pois Espanjasta. Mutta yleensä valloituksissa oli sääntönä että rajat muuttuivat mutta väki pysyi paikoillaan

Niin Neuvostoliiton johtokin odotti karjalaisten tekevän. Mutta kaikki lähtivät. Eivätkä he olisi kotiseudulleen saaneetkaan jäädä. Jo strategisista syistä venäläisten olisi ollut pakko siirtää Karjalan väestö pois. Niinhän siellä tehtiin monille muillekin, kuten Volgan saksalaisille ja tsetseeneille..

Todellisia pakkosiirtoja oli, kun Kreikan ja Turkin sodissa 1910-luvulla koko itäisestä Kreikasta 400 000 muslimia ajettiin Turkin puolelle ja muutama vuosi myöhemmin turkkilaiset karkottivat kaikki kreikkalaiset Anatolian niemimaalta, missä he olivat asuneet kolme tuhatta vuotta

Eikä kummassakaan tapauksessa ollut mitään maanhankintalakeja

Toisen maailmansodan seurauksena Euroopassa menetti kotiseutunsa pakollisten väestönsiirtojen ja pakolaisuuden vuoksi 40 miljoonaa ihmistä.

Suomalainen siirtoväenhuolto erosi alusta lähtien ratkaisevasti muusta Euroopasta siinä, että täällä evakot majoitettiin pääasiassa yksityistalouksiin, nimenomaan maalle talonpoikaistiloihin. Täällä ei perustettu pakolaisleirejä kuten muualla.

Lähi-idässähän näitä pakolaisleirejä on käytetty vihan lietsomiseen. Israelin alueelta 1948 karkotetut palestiinalaiset on eräissä maissa jätetty pakolaisleireihin jo kolmanteen sukupolveen. Tarkoituksena on nimenomaan kasvattaa vihaa Israelia vastaan, mitä sitten voidaan käyttää.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen siirtoväkipolitiikka on ainutlaatuinen suoritus. Kun Newsweek -lehti äsken arvioi Suomen parhaaksi maaksi, se olisi tästä saanut hyvää lisäaineistoa

Evakoista kavereiksi -kirja kuvaa hyvin tätä ainutlaatuista suoritusta ruohonjuuritasolta


Puheenvuoroni inkeriläisistä

Myöhemmin käytin sitten puheenvuoron inkeriläisistä: Kerroin siinä miten olin mukana, kun Viron inkeriläiset vuonna 1989 ensi kerran uskalsivat kokoontua yhteen ja perustaa järjestön. Heidäthän oli ensi kuljetettu Keski-Venäjälle, josta sitten myöhemmin olivat päässeet Viroon.

Olin mukana Tartossa tässä tilaisuudessa. Suomessa kirjoitettiin silloin että heitä oli kohdeltu kaltoin.

Kysyin usealta täällä silloin koululaisena olleelta, kohdeltiinko heitä huonosti. Kaikkien vastaus oli: se oli meidän parasta aikaamme. Kun meidät vietiin Venäjälle, meitä pilkattiin ja haukuttiin tsuhniksi.


Karjala-lehti 28.10.2010



Urjala palkitsi Evakoista kavereiksi -kirjan

Urjalan kunta on palkinnut tämän vuoden kulttuurin alalla ansioituneena yhteisönä Urjalan karjalaiset ry:n. Palkitsemisen perusteena on heinäkuussa 2010 Urjalassa järjestetty valtakunnallinen Evakkovaellus sekä syyskuussa ilmestynyt kirja ?Evakoista kavereiksi?. Lisäksi kunta palkitsi kirjan toimitustyöstä vastanneet Seppo Pirhosen ja Anne Kuorsalon.

Palkitut saivat taitelija Eero Salon suunnitteleman kunniakirjan. Ne luovutettiin Urjalan kunnan itsenäisyyspäiväjuhlassa.

Evakkovaellus keräsi heinäkuisena lauantaina useita satoja vaeltajia muistelemaan evakkoon lähdön tunnelmia. Evakoista kavereiksi -kirja kertoo evakkojen asuttamisen vaiheet Urjalassa niin tulijoiden kuin paikkakuntalaistenkin näkökulmasta. Kirja on ollut menestys myös lukijoiden käsissä. Palaute on ollut kiittävää ja sitä voi antaa myös ensi kesänä kirjan merkeissä järjestettävässä iltamatilaisuudessa. Se pidetään Urjala -viikolla, joka ajoittuu Pentinkulman päivien yhteyteen.



Yleisöryntäys kirjan julkistamistilaisuudessa


Tuolit loppuivat kesken Urjalan seurakuntatalolla keskiviikkona syyskuun esnsimmäisenä, kun Evakoista kavereiksi kirja julkaistiin. Tilasuudessa oli läsnä yl1 150 henkilöä. Kirjaa esittelivät sen toimittaneet Seppo Pirhonen ja Anne Kuorsalo. Kommenttipuheenvuoron käyttivät professori Seikko Eskola ja lehtori Jarmo Lehtinen. Musiikista vastasivat opperalaulaja Raimo Mero säestäjänään kanttori Terttu Jussila. Asko Viholainen kertoi murteista ja Eija Järvinen kiitti kaikkia kirjan toteukseen osallistuneita. Kirja kävi hyvin kaupaksi ja se sai useita kiittäviä kommentteja yleisöpuheenvuoroissa.

Voit lähettää kirjasta oman mielipiteesi joko näille sivuille tai Facebookiin, jossa on oma ryhmä ja fanisivu kirjalle. Niiin ruusut kuin risutkin ovat tervetuilleita. Kirjaa saa ostaa Urjalan Karjalaisilta hintaan 35 euroa ja lisäksi postituskulut.Tilaukset Maija Lintula 040 569 8265. Kysy myös hyvin varustetuista kirjakaupoista ja nettikirjakaupoista.