Toimintakertomus
2009
Vuosikokouksessa 10. 03. 2009 valittiin puheenjohtajaksi Eija Järvinen
, varapuheenjohtajaksi Hannu Kontio, sihteeriksi Maija Lintula ja rahastonhoitajaksi
Arja Pyhälä.
Muut johtokunnan jäsenet Tuula Ahola, Antero Närvänen,
Jorma Järveläinen, Heimo Järveläinen, Seppo Pirhonen,
Asko Viholainen ja Rauni Närväsen tilalle valittiin Pentti
Nuikka. Kauno Pyykkö on johtokunnan kunniajäsen.
Puheenjohtaja
ja sihteeri osallistuivat Lounais- Hämeen Karjalaseurojen yhteiskokoukseen.
Suunniteltiin laskiaistapahtumaa.
Laskiaisiltamat
Someron Lehtilässä 24. 02. 2009 .Linja-auto Urjalasta .Urjalalaisia
mukana kahdeksan henkilöä.
Rakkain
kirjani tilaisuus Jokioisissa 28. 02. 2009 Kalevalanpäivänä.
07. 03.
2009 Martti Saarennon hautajaisissa Heimo Järveläinen ja Hannu
Kontio laskivat Urjalan karjalaisten seppeleen.
Ypäjällä
Lounais- Hämeen Karjalaseurojen yhteinen kokous 16. 03. 2009.
05. 04.
2009 Heimolle annettiin syntymäpäivillä hopeinen ansiomerkki
ja siirtoväen muistomitalli.
Piirin
kevätkokous oli 29. 04. 2009 Hämeenlinnassa. Puheenjohtaja
ja sihteeri olivat paikalla.
Piirin
hallitus kokoontui 4 kertaa, Eija on piirin sihteeri ja osallistui niihin.
04. 07.
2009 Evakkovaellus Virolahdella . Olimme linja-autolla , mukana 10 henkilöä
Urjalasta ja 10 Tammelasta.
Pitkään
Urjalan karjalaisten johtokunnassakin toimineen Hilkka Vaittisen hautajaisissa
Eija Järvinen ja Maija Lintula 09. 07 2009.
Tanssit
Menosten lavalla. Soitti Cityfox . Myytiin kahvia ,pullaa ja makkaraa.
22. 07
2009 Asko Viholaisen Murteet murenoot kirjan julkistamistilaisuus kirjastossa.
Paikalla oli noin 50 henkeä, kahvituksen hoitivat Tuula ja Maija.
26.07.2009
Muolaa- juhlat Jokioisissa.
Pentinkulman
päiviin osallistuttiin laittamalla penkit 27.07. 2009. Pääjuhlassa
osallistuttiin lipunmyyntiin ,järjestyksen valvontaan ja autojen
paikotukseen sekä koivujen haulla ja koristelulla.Torpparin Aurinkoon
laitettiin penkit, ulkoalue eristettiin ja sähkövalot ja järjestyksen
valvojat järjestettiin.
29. 07.
2009 Väinö Linna -seuran hallituksen kahvitus.
Urjala-
viikolla 29. 07. 2009 oli Karjalaisten ilta. Esiintyjinä Laila
Hirvisaari ja Erkki Liikanen. Tilaisuudessa oli noin 250 henkeä.
Myytiin kahvia ja leivoksia.
13. 09
2009 Kuolemajärvi juhlaan osallistui neljä henkeä Urjalasta.
Luento-sarja
illassa 22. 09 2009 50 henkeä. Iiris Saloranta ja Anne Kuorsalo
puhuivat. Luento-sarja oli yhteistyötä Lounais-Hämeen
Karjalaseurojen kanssa.
Pyhäinpäivänä
laskettiin seppele perinteiden mukaan. Tänä vuonna tarjottiin
kirkkokahvit ja pieni muotoinen muistelu tilaisuus. Valokuvia oli näytteillä
. 65 osallistujaa
05.11.2009
Eija osallistui Talvisodan muistojuhlan toimikuntaan.
Piirin
syyskokous Hausjärvellä 14. 11. 2009. Eija ja Maija.
Piirakkatalkoot
Eijalla . Mukana 3 naista ja 2 miestä
Talvisodan
muistojuhla Forssassa 30. 11. 2009.
Asko lausui runon. Urjalalaisia mukana myös.Leivottiin 30 piirakkaa.
30. 11.
2009 Tamperetalolla Sillanpään marssilaulujen syntymästä
laadittu monien kuorojen yhteisesitys.Mukana 28 henkeä.
28. 11
2009 Eijalle annettiin siirtoväen muistomitalli syntymäpäivillä.
21. 11.
2009 pikkujoulu Erän majalla.Mukana Forssalaisia.
06. 12.
2009 Itsenäisyyspäivänä seppeleen lasku sankarihaudalle
myös Halkivahassa.
Johtokunta
muisti tilintarkastajia joulu kukilla
Siirtoväen
muistomitalli annettiin Jorma Järveläiselle 60- vuotis- lahjaksi
Johtokunta
kokoontui 4 kertaa.
Evakosta
kaveriksi kirja on tekeillä. Alulle panijana Anne Koursalo. Kerätään
kertomuksia Urjalaan sopeutumisesta sodan jälkeen.
Evakkovaelluksen
valmistelut on aloitettu.
Seppo Pirhonen
pitää Urjalan Karjalaisten kotisivuja.
Askon kirjoittama
Kuletut kujaset on loppuunmyyty.
URJALAN
KARJALAISET RY
VUOSIKERTOMUS 2006
Seuran
johtokuntaan kuuluivat toimintavuonna 2006 pj. Hannu Kontio, vpj.
Heimo Järveläinen , siht. Eija Järvinen ja rahastonhoitaja
Paula
Järveläinen. Muut johtokunnan jäsenet olivat Rauni Närvänen,
Jorma
Järveläinen, Tuula Ahola, Antero Närvänen, Maija
Lintula, Seppo Pirhonen
ja Asko Viholainen. Kauno Pyykkö on johtokunnan kunniajäsen
kuten Onni
Kauranenkin kuolemaansa saakka.
Jäseniä
yhdistyksessä oli vuoden lopussa 84 kappaletta. Jäsenmaksu
on 7
euroa.
Johtokunta kokoontui 4 kertaa ja pienemmissä kokoonpanoissa keskenämme
ja eri yhteistyötahojen kanssa kokoonnuttiin tarpeen mukaan.
Juuret
Muolaassa tilaisuuteen 7.3. Helsingissä osallistuimme 17 henkilön
vahvuudella.
27.5. teimme retkin Hyrsylän mutkaan. Matkalla oli 35 henkilöä.
10.6. Virolahden
evakkovaellukselle osallistui joukko seuran jäseniä.
Osallistujat pääsivät avustamaan näytelmässä,
jopa puheroolein.
Vaellukselle osallistuivat Marketta ja Hannu Kontio, Tuula ja Asko
Viholainen sekä Maija Lintula. Matka tehtiin yhdessä Jokioisten
karjalaseuran kanssa.
Matkalla käytiin kunniakäynnillä Virolahden sankarihaudalla,
missä
muistettiin Karjalassa kaatuneita.
Tuolloin yhdistykselle luovutettiin Punnuksen kansakoulun lippu, joka
oli ollut evakossa näin pitkään. Lipun ennen Punnuksen
koulun
tuhoutumista pelastanut virolahtelainen Eino Kauppila, joka toi lipun
kotiinsa. Hänen tyttärensä lahjoitti lipun meille. Lipun
luovuttivat
Tarja Karjalainen ja Lauri Haaja. Lipun ottivat vastaan Maija Lintula
ja
Hannu Kontio.
Muolaan
juhliin Somerolle järjestimme yhteiskuljetuksen. Mukana oli 14
henkeä.
Pentinkulman
päivien ja Urjala viikon järjestelyihin osallistuimme kuten
edellisinäkin vuosina. Tehtäviimme kuului mm. järjestely-,
lipunmyynti-
ja järjestyksenvalvonta tehtäviä.
Urjala
viikolla saimme tilaa runsaasti. Yhdessä Urjalan kunnan kanssa
järjestimme Evakosta kaveriksi tarinointi-iltamat. Aiheena kohtaaminen,
sopeutuminen ja juurien etsintä. Idean emona oli toimittaja Anne
Kuorsalo. Tilaisuudessa Eija Ja Kari Järvinen esittivät kuvaelman
kahden
evakko-Hilman ja hämäläisten appivanhempien sopeutumisen
alkuvaikeuksista ja toisiinsa tottumisesta. Hilkka Vaittinen, Eino
Kajava sekä Heidi Koivula puhuivat karjalaisuudesta omasta
näkökulmastaan. Myös Per Carlander käytti puheenvuoron.
Lopuksi Erkki
Liikanen ja Eero Kurki kutsuivat meidät evakkorekeen. Tapahtuma
keräsi
runsaasti yli 200 osanottajaa.
Pyhäinpäivänä
laskimme seppeleen Karjalaan jääneiden vainajien
muistomerkille. Seppeleen laskivat Hannu Kontio ja Eija Järvinen.
Kivellä vartioina olivat Suvi Sassi ja Marko Koivulammi. Kirkkoherra
Keränen puhui ja kirkkokuoro esiintyi kauniissa talvisessa säässä.
Pikkujoulua
vietimme tänä vuonna yhdessä Forssan seudun ja Etelä-
Hämeen
karjalaseurojen kanssa Koijärvi-talolla. Pikkujouluun osallistui
38
ihmistä.
Seuran
kotisivut ovat ahkerassa käytössä. Kävijöitä
vuoden aikana .
Johtokunnan
jäsen Antero Närvänen täytti 70 v. meillä oli
ilo onnitella häntä.
Johtokunnan
pitkäaikainen jäsen ja viimeksi kunniajäsen Onni Kauranen
siirtyi ikilepoon. Kunnioitamme hänen muistoaan ja työpanostaan
seuran
hyväksi.
Kiitos
kaikille seuran toimintaan osallistuneille ja mukana olleille.